tiistai 4. helmikuuta 2014

Uuden opettelua, osa 1

Tämä malli oli jo jonkin aikaa ollut kansiossani 'to do'-listalla. Olin kuitenkin pitänyt sitä vaikeana, enkä ollut viitsinyt alkaa opettelemaan sen enempää peyote-, tikapuu-, kuin näitä brick- eli tiilipistojakaan. Mutta katselin aina tämän tästä alkuperäisen mallin kuvaa, joka on kyllä huomattavasti kauniimpi ja juhlavampi kuin tämä minun. Pikkuhiljaa alkoi mielessä kyteä, että jos tarpeeksi yritän, niin kyllä minä osaan. Ja kun aloin sitä tekemään, ei se ollutkaan niin vaikeaa, kun luulin. Korun tekemiseen meni kyllä luvattoman paljon aikaa, oikeasti, tein sitä yli viikon, ja monta tuntia päivässä. Tuo näyttää kyllä ihan hamahelmityöltä, mutta kyllä ne ihan oikeita lasihelmiä on. Ja tositosi pieniä sellaisia: Delica 11/0 (mitat: halkaisija 1,6 mm | pituus 1,3 mm |reikä 0,8 mm). Että ei ihme jos tekemiseen meni niin kauan aikaa, kun jokaisen helmen läpi piti pujottaa lanka läpi vähintään kaksi kertaa, reunoissa enemmänkin. Mun laskujen mukaan tuossa pitäis olla pauttiarallaa vajaat kaksi tuhatta helmeä! Tätä tehdessä pälkähtikin sitten päähän, että jospa tämän vuoden aikana opettelisin vaikka kymmenkunta uutta tekniikkaa. No en tiedä tuleeko nyt ihan niin paljon, mutta kaksi muuta uudenlaista työtä on jo valmiina, mutta esittelen ne sitten vaikka yhden per kuukausi. Tuo peyote-pisto on vielä opeteltavien listalla, että se sitten toivon mukaan neljänneksi, lopuista kuudesta en sitten tiedä ;)

Tällä värityksellä koru näyttää joltain intiaanikorulta.
Tai afrikkalaiskorulta?

Tuosta salpalukosta oon oikein ylpeä, että osasin tehdä sen!

Langankin kieputin ainakin neljä kertaa päädyissä  lukko-osien läpi.


Ja jos joku nyt haluaa kokeilla tuota samaa, niin tämä ihana Sparkling by Trinity DJ -malli löytyy *täältä*

10 kommenttia:

  1. Voi hurja mikä määrä mikroskooppisen pieniä helmiä! Nostan hattuani tosi korkealle, miun kärsivällisyys ei varmasti riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kärsivällisyyttä vaadittiin, varsinkin kun en voinut suurennuslasia muuten käyttää kuin valontuojana. Helmikasoja oli niin monta, että virheitä olisi tullut miljoona, jos olisin yrittänyt, sillä suurennuslasi supistaa merkittävästi katselualaa. Ei siihen montaa helmikasaa mahdu.
      Kiitos hatunnostosta :)

      Poista
  2. Siis A P U A!! Ihan sairaan hieno!! Ja on varmasti aika isotöinen.. :o Mulla on helmivaihe ihan nukuksissa. Ei inspaa tällä hetkellä yhtään. Mutta ihanaa, että sulla inspaa. Näitä on nimittäin tosi mukavaa ihailla! :)))

    Terkkuja sinne ja Ellille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, kiitos! Siis joka päivä tein tuon viikon aikana monta tuntia päivässä, parina ekana varmaan kahdeksan tuntia. Kauhea polte saada valmista ;) Pahus, mistäs sulle saatais taas inspiraatiota, määpäs puhallan täältä sulle sinne, puuh! Auttoiko?

      Kiitos kehuista ja terkuista, meenkin heti välittämään suukot Ellille, sen pitäis nimittäin lähteä ehtopisulle. Suukkosii myös teidän tytsyille ja poitsulle! ;)

      Poista
  3. Hauskan näköinen "inkkarikoru". Mieletön mikä työmäärä. Tosin mun miähen yksi miäskaveri kävi täällä, ennenkuin läksi uuteen kotimaahansa Ghanaan 8ihan suomalainen hemmo) ja esitteli, kun oli tehnyt itse omilla käsillään tälläisen kuin kuningasketju. Aika jännä oli sekin. Tämän miähen siskon mies opiskelee kultaseppäkoulussa ja sieltä oli jotenkin saanut idean tähän ketjuun. Sanoi kanssa, että kahdeksan tuntia oli ketjua väkertänyt. Sanoin, että onpa hieno ja tilasin häntä tekemään jonain kauniina päivänä minulle samanlaisen kullasta (Ghanassa on paljon kultaakin). Terkkuja M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Työmäärä oli kyllä aikamoinen, ja työasento surkea kun yritti sihrustaa pikkuruisia helmiä paljaalla silmällä. Mä en ihan hirveästi ole ketjujen ystävä, mutta toi kuningasketju on kyllä niin hieno, että oon sitä monasti harkinnut 'to do' -listalle. Aikalailla kuluu vaan aikaa sellaisenkin tekoon. Mutta kuka tietää vaikka jo tänä vuonna saisin sellaisen aikaan, vaikkapa tuossa uudessa kategoriassa 'uuden opettelua'. Jaa, että kultainen, se onkin sitten extrahieno ja arvokas!

      Poista
  4. Jihaa! Valtavan suuri onnittelu hienosta työstä ja sinnikkyydestäsi!! Respect<3

    VastaaPoista
  5. No upea, huh! "Jos nyt joku haluaa kokeilla..." Voi haluta, mutta sinniä ei riitä :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mags! Hih, mä ihan ajattelin, että kyllä nyt joku vois haluta. Kuule mä puhalsin A-M:lle helmihimoa, niin mä puhallan nyt sullekin sinniä, PUUH! ;)

      Poista